Päivä +4 | KIITOS | Heinola SF

Yeh Mon... Nyt on viimeinenkin Treasure Beach matkalainen kotiutunut. Kotimatka realisoitui kolmen pysähdyksen taktiikalla reittiä Kingston - New York - Helsinki - Lahti - Heinola... Kirsi kotiutui samaa matkaa Lahteen saakka. Samalla myös blogi teki paluun länsimaiselle aikavyöhykkeelle saaden kiinni nykyhetken... Jamaicalla ollessamme blogipäivitykset tuppasivat tulla julkaistuksi paikallisen aamiaistilauksen nopeudella, "soon come"...;)

Kun ensimmäinen herätys kotona on juuri koettu, taustalla soi Bob ja kupissa höyryää Blue Mountain kahvi taitaa olla oikea hetki kirjoittaa vielä muutama sananen ennen tämän blogin päätöstä.
Kysymykseen "löytyikö Jamaicalta muuta kuin rommia ja sunshine reggaeta?" vastaus kuulunee, että kyllä löytyi niitä molempia plus paljon muuta. Odotin Jamaicalta paljon mutta silti se onnistui ylittämään kaikki odotukseni. Jamaica oli todella positiivinen yllätys! Kaunis maa, jota asuttaa ehkäpä planeettamme rennoin kansakunta:) Jamaicalaisen rentouden ja ystävällisyyden keskellä ajantaju katoaa, liikkeet hidastuvat ja hymy levenee sen minkä naamataulu joustaa:) Mikä parasta, niin keskusteluidemme perusteella uskon vahvasti näiden tuntojen ilmasevan koko ryhmämme Jamaica-fiiliksiä!

Kingstonin maineen "murder capital of the world" heittäisin romukoppaan. Tilastojen ollessa epäilemättä faktaa, ne eivät kosketa tavallista kaupungissa vierailijaa millään tavoin ellei sitten työnantaja satu olemaan kolumbialainen kokaiinikartelli tai kingstonin ghettojengit... Harvempien meistä kuitenkaan näin on:) Myös lukuisat nettikirjoittelut valkoisten kohtaamasta rasismista Jamaicalla jättäisin omaan arvoonsa. Me emme rasismia kohdanneet, ellei sitten mukaan lasketa ekaluokkalaisten rytmikästä kuorohuudantaa "Whitey, whitey, whitey" kun pyyhälsimme avolava-jeepillä koulun ohi... :) Kyllä päällimmäisenä jamaicalaisista jäi mieleen välittäminen, välittömyys, rentous, ystävällisyys ja hymy. Jamaicasta puhuttaessa on mahdotonta ohittaa saaren muhkeita soundeja... Jamaica soi, keinuu ja tanssii... Jamaicalla liikkuessa on ei voi välttyä bassovoittoisilta reggae, dub ja hiphop soundeilta. Musiikki on kaikkialla.

HolyCow matkojen ollessa uniikkeja, sama voidaan kyllä todeta myös Jamaica ryhmästämme;) Jamaica bändimme oli aivan ylivoimaista lajia! Oli suuri ilo kokea Jamaica tämän ryhmän kanssa! Sekä omasta, että edustamani HolyCow seikkailukioskin puolesta; KIITOS Laura, Kirsti, Maiju, Kirsi, Seppo ja Maaret!!!

HolyCow | Treasure Beach / Jamaica 2011 pioneerit vasemmasta yläkulmasta alkaen: Laura, Kirsti, Maiju, Kirsi, Seppo ja Maaret.

Kiitos myös kaikille tämän blogin lukijoille! Toivottavasti viihdyitte nojatuolimatkalla kanssamme Jamaicalla. Ja lämpimästi tervetuloa mukaan HolyCown tuleville seikkailuille, nojatuolilla tai ilman;) Matkalle lähtiessäni lämpötilaero Heinolan ja Karibian välillä oli 50C astetta mutta nyt enää 40C;) Oikeaan osui Port Antonion säämiehen ennuste: Spring time soon come... HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!!! T:Pekka

Päivä 15 | Port Antonio - Kingston

Viimeinen matkapäivä. Tänään Jamaica-kierroksemme palaa lähtöruutuunsa, Kingstoniin. Vaikka jamaicalainen elämänrytmi ja ajanjuoksu ovatkin verkkaisuudessaan aivan omaa luokkaansa, tuntuu nyt siltä että oman kalenterini sivuja on joku käännellyt vähintään kaksi lehteä kerrallaan... Aika on kulunut hämmästyttävän nopeasti.

"Reggae Music in town!" julisti tämä levykauppias Port Antonion bussipysäkillä. Maestron tiedossa myös oli, että suomessa spring time soon come:)

Matkan viimeinen minibussiin pakkautuminen Port Antoniossa. Lastaus sujuu jo rutiinilla, näytöstyyliin:)

Port Antoniosta pääsimme matkaan hyvissä ajoin heti aamiaisen jälkeen. Matkareittimme halkaisi kauniin Jamaican saaren pohjoisrannikolta etelärannikolle, alle kolmen tunnin minibussi sessiolla. Kingstonin pysäkki Half Way Tree löytyi kätevästi kävelymatkan päästä Indies Hotellistamme. Kingstoniin majoituttuamme Laura, Maiju, Maaret ja Seppo hyppäsivät taxiin ja suuntasivat DownTowniin shoppailemaan viimeisiä kotiin viemisiään. Shoppailureissulta tosin oli palattu lähes tyhjin käsin. Edes shoppailukaverini Seppo, ei ollut päässyt kunnon shoppailutunnelmaan... Liekkö tytöt hätistelleet miehen kotimatkalle DownTownin T-paita hyllyiltä:)

Samaan aikaan UpTownissa Kirstiltä oli päässyt hukkumaan lähikauppamme koordinaatit... Kyseinen kauppa ei ole tyyppiä "hole in the wall" vaan ilmastoitu jalkapallostadionin kokoinen superhyper market, missä oli käyty jo useaan otteeseen... Kun hotellilta vielä soitettiin ja varmistettiin ettei maa olisi nielaissut ko. supermarkettia, niin seuraavalla kauppareissu yrityksellä se myös jäi Kirstin haaviin ja ostokset saatiin suoritettua:)

Iltamme oli varattu tämän matkan viimeiselle yhteiselle illalliselle. Suunnitelmissa oli lähteä aikaisemmin bongattuun houkuttelevan näköiseen kattoterassi kalaravintolaan. Mutta näihin suunnitelmiin tuli oitis muutos kun respamme ilmoitti, että Indies hotellimme sisäpihalla olisi tänä iltana ruokaa, juomaa ja live musaa. Bändi kokosi soittovehkeet sisäpihalle ja alkoi soittamaan heti alkuillasta. Tutuksi tulleen hotelliravintolamme menun lisäksi pihalta sai ostaa Jerk tynnyrissä valmistettua kanaa ja kalaa. Palan painikkeeksi oli tarjolla HolyColaa, Red Stripea ja Smirnoff Icea. Omien sisäpiha hippaloiden lisäksi poikkesimme vielä naapuri baarissakin.

Kirstin, Maaretin, Maijun, Lauran ja Sepon paluulennot lähtivät aamu kuudelta, joten herätyskellot pirahtelivat jo ennen aamu kolmea. Maiju ja Laura katsoivat parhaaksi olla menemätää nukkumaan lainkaan. Taxi kurvasi Indiesin pihaan klo.03.30 ja vei kotiinlähtijät mennessään. Minä ja Kirsi jäimme haikeina vilkuttamaan lähtijöiden perään Indiesin öiselle pihamaalle. Meille nuo samat herätykset ja kotiinpaluu ovat edessä kaksi päivää myöhemmin...

Jerk Chicken tynnyri käy kuumana Indies hotellimme sisäpihalla.

 

Tyttöjen tämän reissun viimeinen ilta drinksukka, Pina Coladaa tottakai... Poijaat yrittävät suojella viimeisiä katu-uskottavuutensa rippeitä pysymällä tiukasti Red Stripe olut linjalla:)

Jamaica turneen viimeinen yhteiskuva... HolyCow ylpeänä esittää, vasemmalta oikealle: Maaret, Kirsi, Kirsti, Laura, Seppo, Maiju ja Pekka. Holy TeamJamaica 2011.

Päivä 14 | Blue Lagoon | Port Antonio

Port Antonion ollessa ihan mukiin menevä pieni kaupunki, löytyy sen ympäristöstä useita niin upeita paikkoja ettei niitä voi jättää väliin. Niinpä pakkasimme rantalelut mukaamme ja hyppäsimme "eastbound coasterin" kyytiin. Ensimmäinen pysäkkimme oli vain muutaman kilometrin päästä löytyvä Frenchman's Cove. Biitzi kuin karamelli. Idylliseltä Frenchman's Cove:lta löytyi myös syötävää, juotavaa ja rantatuoleja, joten ei muuta kuin leiri pystyyn. Seuraavan parin tunnin ohjelma koostui olemisen sietämättömästä keveydestä, niin rantahietikolla kuin meren turkooseilla mainingeillakin.

Frenchman's Cove. Vähemmän kauniita rantojakin muistan jossain nähneeni:)

Frenchman's Cove:lta hilauduimme aikanaa takaisin tien varteen, jatkaaksemme matkaamme itään... Seuraavan pysäkin nimi oli Blue Lagoon. Ja kyllä, paikka on sama missä on filmattu romanttinen siirappi-seikkailu nimeltään Blue Lagoon. Kiinnostavammaksi paikan tekee kuitenkin laguunin pohjalta pulppuavat makean veden lähteet, jotka meriveteen sekoittuessaan saavat laguunin hohtamaan upeissa sinisen eri sävyissä.
Laguunin rannalta löytyi rastamaaan, joka kovin mielellään halusi buukata meidät vene-exkursiolle. Koska tarjolla oli myös snorklausoptio, ei tarjouksesta voinut kieltäytyä. Lyhyen venematkan päätteeksi löysimme itsemme aution Monkey Island:in pieneltä hiekkarannalta snorklausvehkeet mukanamme. Kirsi ja Maiju pysyttelivät rantahietikolla ja muut kävivät vuoron perään snorklailemassa. Kippari nouti meidät sovitusti tunnin päästä ja paluumatkalla koukkasimme vielä Coctail Beachin kautta. Ja kyllä, samaisella rannalla on kuvattu toista siirappi filmiä, Tom Cruisen Coctailia...

Ei ei ei, tämä kuva ei ole viime kesän Provinssi Rockista. Meneillään on matkanjohtajan päiväunet:)

Blue Lagoonin maisemissa kameroiden muistikorteille tallentui kuva jos toinenkin. Laguunin syvyys on lähdeteoksesta riippuen 50, 55, 60 tai 65 metriä:)

Myös olemisen sietämätön keveys tyyppinen toimettomuus saa ruokahalut heräämään, kun sitä kestää riittävän pitkään:) Näillä main luonnollinen valinta vatsan täyttämiseen on matkustaminen muutaman kilometrin päästä löytyvään Boston Bay:hin. Boston Bay on jos ei nyt ihan maailman kuulu niin Jamaican kuulu nyt ainakin sen Jerk Shack:eista. Askeettiset avokeittiöt valmistavat savuisella hiilloksella kypsennettyä Jerk Chickeniä, Jerk Porkia ja Jerk Fishiä. Ruoka maistui ja muutenkin Boston Bay:ssä oli hyvä meininki. Takaisin Port Antonioon matkustimme koko ryhmä samassa Toyotassa... Peräkontti täytettiin Sepolla ja Pekalla ja auton sisätilat lastattiin lattiasta kattoon Kirstillä, Kirsillä, Maijulla, Maaretilla ja Lauralla... No Problem tokaisi kuski, eikä suotta monttuihin hiljentänyt vauhdikkaalla kotimatkallamme. Päivän runsas auringon palvonta sai itse kunkin meistä punoittamaan enemmän ja vähemmän, mikä sai kuljetuksemme näyttämään katkarapu säilykkeeltä... Eikä vertauksessa "bussillinen katkarapuja" mene mikään muu vikaan kuin se, että matkustimme tavallisella henkilöautolla:)

Boston Bay:n korukauppias nappasi Kirsin kainaloonsa ja lupasi korut puoleen hintaan uudelle ihastukselleen:)

Jamaican vastine suomalaisille "peräkammarin pojille" kuuluu "Peräkontin poijaat":) Toitsua pakataan kotimatkalle Boston Bay:ssa...

Päivä 13 | Zipline Canopy | Ocho Rios

Matkaohjelmasta juuri tämä päivä on tainnut ennakkoon liikutella ryhmämme mieliä kaikkein eniten... Osa porukasta on odottanut päivää kuin ekaluokkalainen joulupukkia ja joidenkin mielissä päivän aktiviteetit ovat tuntuneet semi arveluttavilta puuhilta... Ennen matkan alkua oli myös kyselyä ilmassa siitä, josko joku haluaisi suosiolla viettää tämän päivän jotenkin toisin. Mutta kukaan ei viitannut. Ja se on tietysti hienoa, että pääsimme koko bändin voimin päivän askareiden pariin.

Homman nimi on Zipline Canopy. Se on viidakon latvustoon rakennettu köysirata, johon kytkeydytään valjaiden ja hyvin laakeroitujen liukurullien välityksellä. Köysirata yhdistää viidakkoon rakennetut tasanteet, joiden välit "lennetään" valjaissa riippuen. Rataa ylläpitävälle Chukka:lle voi helposti antaa täydet pisteet kaikista järjestelyistä. Chukkan tekemisistä huokui ammattitaito ja turvallisuuten panostaminen. Tämä oli omiaan lieventämään enimmät jänskätykset niin, että useimmat nauttivat viidakossa lentämisestä täysin siemauksin jo heti enimmäisestä etapista lähtien. Ziplinea enitenkin jänskättäneet omaksuivat pian Tarzanin / Janen roolin ja lentelivät läpi viidakon iloisten jiiihaaa huudahdusten saattelemina:) Kiitos Laura, kun ehdotit HolyCow:lle näin loistavaa päiväohjelmaa! Kyllä kannatti ja Martha Brae valinnan perusteella muuten olisimme saattaneet löytää itsemme Holy miniponisafarilta;)

 Jiiihaaa! Viidakossa lentäminen on aivan ylivoimaista puuhaa!

Vaikka tämä bändi muistuttaakin hieman Village People:a niin ei, kyllä se on Holy Zipliners:)

En oikein jaksa muistaa... Mutta niin se taisi olla, että Seppoa jänskätti ja Kirsiä ei ollenkaan:)

Voi olla, että muutamalta Kirstin luokkakaverilta tämä touhu olisi jäänyt väliin... Mutta ei jäänyt Kirstiltä! Kirsti lensi läpi viidakon latvuston niin, että Jane olisi jäänyt jalkoihin:)

What what?! Mitä ...tua?! Tuumailee Maiju odotellessan lentovuoroaan Ochin viidakoissa:)

Ei Tarzankaan roikkunut liaaneissa koko päivää. Niin myös Holy Zipliners palasi Ochiin Check Out:n jatkoajalla. Kamat kasaan ja takaisin tien päälle. Tämän päivän coaster veto päättyi reilun kahden tunnin tiivistunnelmaisen mutkittelun päätteeksi Port Antonioon. Shopping Mall:it ja epämääräiset katuyrittäjät poistuivat katukuvasta Ochin jäädessä takavasemmalle. TimBamboohon majoittumisen jälkeen totesimme latvustossa lentämisen olevan ruokahaluja nostattavaa puuhaa. Nälkään toi helpotusta yksi matkan parhaista ravintola valinnoista. Vaikka olemmekin tottuneet tällä matkalla syömään vain itse pyydettyä King Fishiä niin jeps, kyllä myös ravintola Anna Bananan King Fish pläjäys veti suut messingille:)

Muikeita makuja Port Antonion Anna Bananassa... Grillattu King Fish filee veti suut messingille, kirjaimellisesti:)

Tytöt jälkiruoka drinksukalla Anna Bananan baarissa.

Päivä 12 | Nine Mile | Ocho Rios

Ocho Rios:n parhaat puolet taitavat löytyä mielumminkin Ochin ympäristöstä kuin itse kaupungista. Ochin kaduilla liikkuu kaikenkarvaista säätäjää, sählääjää ja kaupustelijaa selkeästi tiheämmin kuin missään muussa meille tutuksi tulleessa jamaikalaisessa kylässä tai kaupungissa. Samaan hengen vetoon täytyy kuitenkin todeta, että myös Ochissa liikkuminen onnistuu helposti järkeään, hermojaan tai kukkaroaan menettämättä:) Toinen Ochin ominaispiirre on US tyyliset Shopping Mall:it, joista kaupungin keskusta jotakuinkin koostuu. Ocho Rios tarjoaa kuitenkin erinomaisen tukikohdan lähiseuduilla liikkumiseen. 

Majapaikkamme läheltä löysimme erinomaisen aamupalapaikan, joka täyttyi heti aamusta paikallisista työmiehistä. Listalta löytyi jamaikalaisia aamupalahittejä kuten Ackee and Saltfish, Callaloo and Saltfish, Liver and Onions, Salt Mackerel sekä Sepon suosikki banaani puuro:) Annosten lisukkeiksi voi valita jamssia, paistettua banaania, dumplinsseja, Johnny's cakes:eja tai festivaleja... Maittavia rasvan ja jauhon yhdistelmiä eri nimillä:)

Aamiaisen jälkeen otimme suunnaksi sisämaan maaseutumaisemista löytyvän Nine Mile:n. Kyyti järjestyi samalla minibussilla perille ja takaisin. Hinta saatiin järkeväksi siten, että osan matkasta mennen tullen coasteri toimi yleisenä bussina keräten muitakin matkustajia kyytiinsä. Jamaicalla sama auto voi muuttua bussista taxiksi ja toisin päin lennossa kesken matkaa, jos niin sovitaan. Helppoa ja kätevää. 

 

Nine Mile on Bob Marleyn syntymäkoti sekä maestron viimeinen leposija. Vaatimattomien alkuperäisrakennusten ympärille on rakennettu jatkeeksi ravintola, matkamuistomyymälä jne. Hommaa ylläpitää rastafari veljeskunta, joka hääräilee tonteilla rauhallisin liikkein ganjaa pössytellen. Nine Mile:n ganja-savuverhon sakeuteen suhteutettuna, paikka on yllättävänkin hyvin organisoitu. Itselleni Nine Mile:n hienoin juttu oli kierros Bobin viimmeisen leposijan ympäri. Muutenkin paikka oli kyllä mielenkiintoinen. Ryhmämme taisi olla aika yksimielinen siitä, että aika kummallinen kierroksemme Nine Mile:ssa kaiken kaikkiaan oli... Kierroksen opas oli pilvessä, osa kierroksen turisteista oli kuutamolla ja joka kulmalla oli spliffejä kaupan... Suvaitsevaisista asenteistamme huolimatta Nine Mile:ssa saattaa helposti tulla ajatelleeksi, että onkohan ganjan avoin ylistäminen mennyt siellä jo vähän överiksi... Oli miten oli, niin Nine Mile on kokemisen arvoinen paikka ja matkan maaseutumaisemat kauniin vehreitä.

Rastafari-veljeskunnan jäseniä tapailemassa Bobia akustisesti Nine Mile:ssa.

Yrttejä kaupan Bobin lapsuudenkodin kulmilla.

Tässä talossa syntyi legenda nimeltä Bob Marley.

Nine Mile:ssa saa myös terveysvalistusta:)

Päivä 11 | Bambulautalla | Martha Brae River

Päivän suunnitelmana oli seilata aamutuimaan  läheisellä Martha Braen joella, luovuttaa huoneet enne check out:ia ja ottaa suunnaksi Ocho Rios. Niinpä lähdimme liikkeelle jo aamulla varhain kun sää oli parhain. Hotellin lempeä respa tosin ilmoitti samoin tein, että älkää hosuko vaan nauttikaa päivästä ja käyttäkää siihen kaikki se aika minkä tarvitsette. Huoneiden luovutus saisi kuulemma luistaa vaikka iltaan saakka. Myös aamiainen antoi hieman odotuttaa itseään, koska suurin osa aamupalapaikoista oli vielä kiinni. Näin ollen terhakas suomalainen aamu-starttimme muuttui  vastustamattomasti jamaikalaiseksi ”soon come” – lähdöksi:)

Kaikesta huolimatta saavuimme Martha Braen Rafter’s Village:en hyvissä ajoin aamupäivällä. Holy matkaohjelma vihjailee Martha Braella  koettavan bambulautta haipakkaa, vauhtia ja semi vaarallisia tilanteita... Lehmien näkökulmasta tarkasteltuna asiat saattavat niin ollakin... Mutta Team Jamaican silmin katsottuna olemme tainneet kohdata suurempia kuohuja päivittäisessä Red Stripe annoksessamme. .. Linnanmäkeen verraten, luulimme jonottavamme vuoristorataan mutta löysimmekin itsemme lasten karusellistä:) Martha Brae rafting oli todellakin hyvin rauhallista kyytiä. Tarkoitettu ehkä mielumminkin rakastavaiselle pariskunnalle, drinkkilasi kädessä lemmen lorujen kuiskutteluun romanttisissa jokimaisemissa. Mutta joukkojemme asenteen ollessa kohdallaan, tästäkin ”jokiseikkailusta” tuli ihan hauska veto. Kukaan ei edes nukahtanut lauttamatkalla:) Ja maisemat toki olivat kauniit turkoosin sävyisellä Martha Braella. Plussaksi täytynee myös laske se, että jokimatkalle muovipusseihin huolella pakatut tavaramme eivät kastuneet, ei sitten pisaran vertaa:)

Falmouthiin palattuamme keräsimme kamat kasaan ja palasimme tien päälle. Bussiaseman löytäminen olikin haastavampi temppu. Keskustan lukuisten rakennustöiden takia terminaali oli siirretty tilapäisesti niin hyvään piiloon, ettei paikallisetkaan meinanneet sitä löytää. Bussiterminaalin etsintäpartion johtoon pestasi itsensä sen kummempia kyselemättä joku tuntematon katu-Einari... Tämän tullessa parin iäkkäämmän rouvan tietoon, liittyivät hekin etsintäpartioomme varmistaakseen vain sen, ettei meitä oltu johtamassa hämärille kujille... Useampia jäseniä ei kulkueeseemme kerennyt liittymään enne bussin löytymistä:) Tällä kertaa matka jatkuikin samalla coasterilla ilman vaihtoja. Kolme tuntia myöhemmin saavuimme ruokahalut hyvin heränneinä myöhäiselle Fish and Chips lounaalle Ocho Rios:iin, eli Ochiin.

Jamaica bändi valmiina hurjaan jokiseikkailuun Martha Braella:) Pelastusliivejen virka ko. joella ei ihan allekirjoittaneelle auennut.

Kaunis ja sopuisasti virtaava Martha Brae on tämän bambulautta-kipparin toimisto.

Sepon seikkailut Ocho Riosissa alkoivat hotelimme eteismatolta Maijun käsittelyssä:)

Päivä 10 | Historian tunnilla | Falmouth

Negril – Falmouth matkalle lähdettiin kahden pysähdyksen taktiikalla ja kolmella eri minibussilla. Coastereilla matkustaminen alkaa olemaan jo niin tuttua puuhaa, että minibussista toiseen vaihdot kaikkine matkatavaroineen tapahtuvat lähes lennossa. Matkatavarat pinotaan hetkessä yhdelle penkille ja matkustajat pakkautuvat autoon jamaicalaisella normi istumatiheydellä  1,5 matkalaista / istuin:)

Falmouth on idyllinen pieni kaupunki, jota paikalliset kutsuvat mielellään Jamaican suurimmaksi ulkoilma museoksi. Falmouth on ollut aikoinaan Jamaican orjakaupan keskus mutta myöhemmin myös uuden toivon kaupunki, jossa orjuus julistettiin lopetettavaksi.

Falmouth:iin saavuttuamme kävi heti selväksi, että kaupungissa on yksi puheenaihe ylitse muiden. Falmouth valmistautui ottamaan vastaan maailman suurimman risteilijän, jonka oli määrä seilata parin päivän päästä kaupungin satamaan. Tapahtuman johdosta kaupungin keskusta ja satama olivat yhtä suurta rakennustyömaata. Paikkoja laitettiin kuntoon urakkatahdilla ja kaikesta oli aistittavissa tapahtuman tärkeys Falmouthille ja sen asukkaille. Paikalle odotettiin myös jamaican tärkeimpiä ministereitä ja muita julkkiksia kuten Usain Bolt jne.

HolyJamaica bändiä moiset suomessa valmistetut risteilijät eivät juuri hetkauttaneet vaan lähdimme tutustumaan Falmouthin historiaan:) Oppaaksi pestasimme kadulla partioivan turistiopas kaksikon, joka otti tehtävän vastaan enemmän kuin innostuneesti. Oppaiden uniformun kruununa keikkui safarihattu ja lanteilla komeili pamppu sekä käsiraudat... Kaiketi perus settiä jamaicalaisten oppaiden keskuudessa:) Nämä opas rouvat olivat loistavia tapauksia. Falmouth käytiin läpi niin perusteellisesti, että ryhmäämme alkoi jo hiljalleen vaivaamaan nestehukka ja väsymys... Sitkeästi  kuitenkin seurasimme opaskaksikkoa koko kierroksen. Historian oppejen lisäksi kuuntelimme vinkit hedelmien ja yrttejen hyötykäytöstä. Kun lopuksi vielä kontaten yritimme kurkkia rapujen pesäkoloihin alkoi hiljalleen viriämään tunne siitä, että Falmouth alkaa tältä erää olemaan ns. paketissa:) 

Team HolyJamaica ja maailman paras Falmouth opas Claudette:)

 

Falmouthin arkkitehtuurissa on historian havinaa.

 

Claudette ja kanuuna pitävät viholliset loitolla Falmouthista:)